maanantai 17. joulukuuta 2012

Tunnelmia maanantain pitkältä

Maisemat pimeässä lumisessa metsässä ovat lähes satumaisen kauniita.... Mikäpä mukavampaa treenausta kuin tehdä lenkkiä tällaisissa maastoissa ja mukavassa porukassa! P.s. pahoittelen kuvien heikkoa laatua. Täytynee kirjoittaa joulupukille paremman kameran toivossa :)










Urheiluvalmennuksen pikkujoulut 17.12.

vietettiin yllätysten merkeissä. Luulivat meidän vievän heidät piiiitkälle lenkille oikein bussilla. No, joku hyvän arpaonnen omaava oli hieman asiaa aavistellut. Eli tänä vuonna pikkujouluteemana oli PaintBall. Tämä oli mitä ilmeisimmin erittäin mieluisa vaihtoehto maanantai-päivän viettotavaksi. Vauhdikkaita ja värikkäitä tilanteita pelin tiimellyksessä saatiin kokea. Pelin tunnelmia voitte aistia seuraavissa kuvissa.

Mennalan pelikentiltä sitten bussin nokka takaisin kohti Jämsänkoskea. Meille jo perinteikkääksi muodostunut paikka, Huhdanvuoren hiihtokeskushan siellä odotti meitä. Gourmeekokki SS oli loihtinut meille jouluista ateriaa ja lämmittänyt saunan hieman jalkansa kylmettäneille sotilaille.

Yksi palkintokin näin syyslukukauden päätteeksi jaettiin. Päätimme tällä kertaa antaa tsemppipalkinnon erittäin positiivisesta urheilija-asenteesta sekä myös Briko-Cupin johtajan viittaa tällä hetkellä kantavalle Jani S:lle. Meillä on mielettömän upea porukka, joista erittäin moni olisi tänä syksynä ollut palkitsemisen arvoinen!! Keep going!!

















maanantai 3. joulukuuta 2012

Vanhempainillan kooste ja muuta ajankohtaista...

Hei,

Tänään iso ja superurhea joukko uhmasi pakkasukkoa (-24) jä lähti iloisin mielin maanantai-illan PK-lenkille! Loistava meininki kertakaikkiaan!





Viime viikolla oli tämän syksyn toinen vanhempainilta. Paikalle saatiin KIHU:ta Niilo Konttinen puhumaan urheilijoiden psyykkisestä valmennuksesta. Hyvin monet miedän urheilijoista ovat tätä kauan ja hartaasti toivoneet ja olivatkin nyt korvat höröllä koko luennon ajan. Jatkoa saadaan jo tammikuussa! Hyvä! Kunhan Niilo lähettää luentomateriaalin meille niin laitan sen myös tänne blogiin kaikkien nähtäväksi.

Seppo muistutti omassa osiossaan siitä että pyrimme siihen että meidän urheilijat alkaisivat askel askeleelta elämään urheilijan elämää muulloinkin kuin vain treeni-  ja kisatilanteissa. Nyt on myös valitettavan usean kohdalla tilanne se että treenataan ma-to ja pe-su vedetään lonkkaa tai eletään muuten vain hieman epäurheilijamaisesti (ei treenata, valvotaan, syödään todella huonosti, alkoholin käyttö on runsasta jne). Tämä totuus perustuu urheilijoiden treenipäiväkirjamerkintöihin.
Kokonaisvaltainen urheilijan elämä on hyvin haasteellista ja siihen pystyy vain jos on ymmärrys siitä mitä urheilijan todellinen arki on ja ennenkaikkea se että sisäinen PALO omaan lajiinsa on niin VAHVA että on valmis luopumaan monista "normaali" nuoren menoista saavuttaakseen omia tavoitteitaan. Myös ympäristön tuki (valmentajat, perhe, kaverit, sponsorit jne )on tärkeää urheilijan matkan varrella. Seppo mainitsi 24/7 kaavion tarkoittaen juuri sitä kokonaisvaltaista ymmärrystä, halua ja toimintaa mikä EI MISSÄÄN tapauksessa poissulje sitä etteikö nuori urheilija voisi lainkaa elää sitä "normaalin nuoren  viikonloppuelämää"....mutta jotta voisi edetä urallaan, urheilijamainen elämä on oltava SÄÄNTÖ eikä POIKKEUS. Kirjoitan tästä teille vanhemmillekin siitä syystä että kyseinen 24/7 malli on herättänyt vilkasta keskustelua urheilijoiden keskuudessa ja hyvä niin! Niistä keskusteluista huomaa että toiset ovat edenneet huomattavasti pidemmällle kokonaivaltaisessa ajattelu- ja toimintatavoissa kuin toiset ....ja toivomme että sinne ns. ydinjoukkoon saisimme pikkuhiljaa lisää ja lisää porukkaa.

No, minä kerroin sitten pääpiirteet RUOKAPÄIVÄKIRJATEHTÄVÄSTÄ joka ei todellakaan ollut mikään piece of cake ja tähän mennessä olemmekin saaneet vain osan päiväkirjoista takaisin. Urheilijan piti siis kirjata tarkkaan yhden viikon ruokailut  eli kellonaika, mitä söi/joi, kuinka paljon ja laskea myös kalorimäärät. Laskimme niistä sitten viikon ka:n. Palavereiden yhteydessä laskimme myös SYDÄNLIITON sivuilla olevan laskurin avulla urheilijan kokonaisenergiansaannin ja vertasimme sitten  sitä energiantarpeeseen (laskettu iän, sukupuolen, painon ja aktiivisuuden perusteella).  Tässä pieni yhteenveto: 17 urheilijaa palautti ruokapäiväkirjan ajoissa. Yhdeksän urheilijaa jäi energiansaannissaan hälyttävän paljon alle energiatarpeen. Kolme urheilijaa ei edes yltänyt perusaineenvaihduntaan tarvittavaan määrään! Pahimmillaan keskiarvo oli 800kcal/vrk urheilijalla joka tarvitsisi 3000kcal/vrk!!!
Kahdeksan urheilijaa ylsi kutakuinkin tai hyvin tarvittavaan energiamäärään.
Se mitä ruokapäiväkirjoista havaitsimme oli mm:
- epäsäännöllinen energiansaanti
- napostelua pitkin päivää (pää-ateriat puuttuivat)
- vähän proteiinia
- paljon roskaruokaa
- ei aamupalaa ollenkaan
- vähän marjoja, hedelmiä, kasviksia, salaatteja jne
- ei tankkausta ennen treenejä
- ei palauttavia välipaloja

Mutta.....oli ilo lukea myös todella tasapainoisia ruokapäiväkirjojakin! Niitä oli useita!

No, mutta miten nyt sitten etenemme? Selvästi meillä on paljon työsarkaa ravintopuolella(kin). Tero Puustinen (AKK) tulee jo huomenna luennoimaan urheilijan kokonaisvaltaisesta elämästä ja siihen sisältyy myös ravintojuttuja. Me Ninan kanssa puolestamme käymme näitä asioita läpi  urheilijoiden palavereissa ja yritämme sitä kautta kylvää tietoa eteenpäin.

Seuraava blogikirjoitus tuleekin käsittelemään sitä miten puutteellinen ravinto vaikuttaa urheilijan kehittymiseen, palautumiseen jne.....ja sen tulee kirjoittamaan joku meidän urheilijoista. Mietin tässä yön yli että KUKA?!?!?

Nyt untenmaille ja odottelemaan huomisaamun treenejä sekä TERO PUUSTISEN vierailua!

Mira