Kun vihdoin Leville päästiin oliki sitte huonee valtaus ja äkkiä kamat vaihtoo ja hiihtään luonnon lumelle. Siinä alkuinnostuksessa tuli hiihettyä vajaa paritunni vk lenkki venäläisten jotka valtas kaikki ladut eikä väistäny, norjalaisten jotka tietenki väisti ja oli ystävällisiä sekä ukrainalaisten paraurheilijoiden sekä tiestysti muitten suomalaisten seassa.Muutamaan poroonki tuli törmättyä ladulla.. (ja melkein kirjaimellisesti) Lenkin jälkeen oli vielä pientä taistelua ketkä menee minnekin huoneesen ja kenen kanssa. Tässä asiassa oli melko helppo päättää, sillä mökissä oli tasan kaksi naista ja viisi miestä. Ei siis ollut ongelmaa ketkä kaksi sai isoimman makuuhuoneen.
Mökissä oli selkeät säännöt: osta ruokaa, saat syödä mitä kaapeistä löydät ja nälkään siellä ei todellakaan kerennyt kuolla missään vaiheessa sillä päivärytmi sisälsi melko monta ruokailua.
Joka aamu oli aamupuuro klo. 8.00 jonka Laura heräsi keittämään. Tosin tällä leirillä ei aikataulu ollut mitenkää tarkka joten Polle ja Ursula (kauniit lempinimet) olivat hieman hitaammalla ja söivät yleensä mitä jäljellä enää oli.
Puuron jälkee oli aamutreeni joka oli 2h hiihtoa sisältäen vetoja, sauvoittahiihtoa, tekniikkaa ja rauhallisia pätkiä sekä hieman irrottelua. Kun lenkiltä pääsi mökille olikin kiire jo suihkuun ja sitten syömään. Kävimme joka päivä Ämmilässä syömässä yhden ruuan, ja voin kertoa että olen aina aatellut että syön paljon mutta kuinka paljon ruokaa uppoaakaan parikymppisiin miesurheilijoihin!! Ruokailun jälkeen palattii mökille ja siellä oli vapaa-aikaa aina seuraavaan iltatreeniin asti. Alussa kaikki vapaa-aika meni "pienten" päikkäreitten ottamiseen sillä ohjelma ei todellakaan ollut mikään kevyt, tai ainakin mulle oli rankka sillä samalla ohjelmalla tein kui muutkin, jotka siis olivat kaikki vähintään parikymppisiä.
Iltatreeniin sisältyi yleensä 1,30h hiihtoa ja yleensä se oli se vauhdikkaampi lenkki, eli suurimmaksi osaksi mentiin vk alueella. Jokaisen iltatreenin jälkeen olikin sauna valmiiksi lämmitetty ja siellä pääs sitte rentoutuu hieman. Ja jotta energiaa riittäisi oli treenin jälkeen ruokailu.
Mökin sääntöihin kuului myös että joka ilta tehtiin pareittain ruoka koko poppoolle. Ensimmäisenä iltana ajatus ei oikein toiminut sillä kaikki kävivät syömässä jääkaapista jotain joten päätettiin että sääntö astuu voimaan vasta seuraavan iltana. Esimmäisen vuoron silloin sai Simulan Jussi joka todellakin osasi ruokaa tehdä. Tulihan tämän säännön osalta huomattua myös että kyllä ne miehetki sinne keittiöön kuuluu:)
Viikko meni aikalailla tätä samaa rytmiä noudattaen ja reenattua aikalailla, ehkä meni alkuviikosta ylikin sillä tuli leiriporukalta hieman ladunvarrella huutoja että lähe jo menee täältä ladulta kun oot nii väsyny! No voitte vaa arvata lähtikö tämä neiti kun mies käskee luovuttaa ja jättää reenin kesken. Semmone taisteluhenki tuli että "#¤%&/# minä en luovuta!" Näin jälkeenpäi ajateltuna olis ollu ihan fiksua kerätä sukset ja sauvat kasaa ja lähtee mökille. Toinen asia mikä sai tähän neitii ladulla vauhtia aika reippaasti oli venäläiset.. Olisin kyllä suostunut hiihteleen niitten perässäkin ja antanut mennä rauhassa ohi muttakun kerran iltasella juoksulenkillä tuli lauma venäläisiä vastaan juosten kanssa ja kun yksikään ei väistäny ja jouduin ite sinne penkkaan hyppäämään nii otti sen verran päähän että ei sitte ladullakaan voinut periks antaa..
Perjantaina lähettiin toppavaatteet päällä kohti Olosta kattoon mite sitä pitäs hiihtää. Siellä kylmässä päivä tuli seistyä parin mummon ja papan vieressä jotka olivat hienosti urheiluhengessä mukana taskumatti povarissa. Siinä teki välillä tiukkaa että sai pidettyä pokkaa kun mummot kannusti hiljasella äänellä "noniin mikko näytä nyt niille". Mutta tuli sprinttejäkin seurattua ja kannustettua leiritovereita. Illala vielä pikku hiihtolenkki ja sitten taas syötiin. Lauantai olikin sitten viimeinen kokonainen päivä ja kyllä oli sää sen mukainen että kelpas viimeset hiihot siellä hiihellä. Pakkasta oli sopivasti että alamäessä (mihin piti ottaa vauhtia että sais leirin kovimman vauhin) kasvoja nipisteli ja aurinko paisto. Kyllä siinä vaiheessa tuli taas mieleen että miks sitä hiihtääkään. Sunnuntaina olikin sitten aamulla lähtö kohti Jämsänkoskee, valitettavasti.
Kotimatkalla tuliki oltua hereillä, ainakin suurin osa ja muutama sana sanottua autoilijoista jotka ei ymmärrä mitä sillä kaasupolkimella tehään ja edelleenkin istuin pelkääjän paikalla joten tais olla kuskilla rankempi kuunnella mun ajo-ohjeita ja millon pitää kenestäki mennä ohi kun ajaa vaan ilman juttu seuraa.
Masentava fiilis tuli kyllä kun kotiin pääs.. Ei lunta missään eli jalkalenkkejä jatkettava ja unohettava ne hienot aamut millo aurinko paisto ja sai vaan hiihtää..
-iina
