lauantai 30. maaliskuuta 2013

Viikon 12 ja 13 yhteistreenejä

Ensimmäisen maanantain pitkä pk-lenkki tehtiin vielä hyvissä olosuhteissa Myllymäen laduilla hiihtäen. Pieni mutta sitäkin sitkeämpi joukko porhalsi antaumuksella Myllymäen baanoilla. Miikka otti hieman lähituntumaa latuun ja samalla testasi sauvojen kestävyyttä, todeten ne heikkolaatuisiksi :)





Tiistain vk-intervallit tehtiin poikkeuksellisesti napakoiden aamupakkasten vuoksi sisällä. Nyt kun meitä oli pieni porukka koolla, niin treenin voi hyvin toteuttaa näinkin. Teimme perus vk-treenin 4x4'/4'. Kaksi vedoista tehtiin juosten, yksi soutulaitteella ja yksi kuntopyörällä. Syke nostettiin anaerobiselle kynnykselle +/-4. Hyvin onnistui vk-treeni sisälläkin!



Seuraavalla viikolla maanantain pk-lenkki tehtiin lumikenkäillen. Alun säätöjen ja vauhtiinpääsyn jälkeen homma sujui mainiosti. Lumikenkäily on yllättävän rankkaa, mutta sykkeet pysyivät nätisti pk-alueella, toisin kuin hiihtäessä, jossa sykkeet helposti pyrkivät nousemaan yli aerobisen kynnyksen. 


Aurinko paistoi....

...yllättävän rankalta tuntui..

Lenkin edetessä yksi sun toinenkin otti lumikylpyjä..Kenkä jäi yllättävän helposti risuun jos toiseenkin kiinni.

...jäniksen jäljillä oltiin :)

 Vauhdikkaastikin eteneminenkin onnistuu :)
Kahden tunnin tarpomisen jälkeen olo oli yllättävän uupunut, muutamia rakkoja jaloissa mutta sen suurempia traumoja ei tällä kertaa... mukavaa oli vaihteeksi näin!


lauantai 9. maaliskuuta 2013

Jokkerin Ventti

Keskiviikkona teimme Nikon, Mikan, Samulin toistaiseksi viimeisen yhteistreenin kunniaksi kuntopiirinä ns. Jokkerin ventin. Vielä ei kuitenkaan kyyneliä vieritelty vaan säästettiin ne keväälle...

Jokkerin Ventissä on 21 eri liikettä, jotka tehdään hyvin pienillä tauoilla. Teimme näin ensimmäisellä kerralla helpoimman tason (D-taso), jossa siinäkin meillä vierähti kokonainen tunti tehokasta työtä, eikä se kovin helpolta tuntunut... Seuraavalla kerralla sitten etenemme C-tasolle :)  Liikkeitä tehtiin 2x40 sek 20 sekunnin palautuksella tai osa 2min. Palauttelut ovat hyvin minimaalisia eli liikkeestä toiseen siirrytään hyvin nopeasti.  Kuntopiiri on legendaarisen kestävyysvalmentaja Jouko Elevaaran käsialaa ja alunperin hiihtäjille suunniteltu, mutta jäänyt elämään laajalti käytettynä tehokkaana moniin lajeihin soveltuvana kestävyyskuntopiirinä. Seuraavina päivinä aika usealla oli tuntemuksia lihaksistossa....Eli tehokas oli !! :)






Jokkerin Ventti soveltuu hyvin myös kotikuntopiiriksi, koska siinä ei tarvita juurikaan mitään valineistöä, vaan oma kroppa ja matto riittää pitkälle. Tässä ohjeet:


 

Osa urheilijoista on jo siirtynyt ja osa siirtymässä lämpimämpiin olosuhteisiin treenaamaan. Antoisaa leireilyä!!! Osa jää tänne kylmään pohjolaan ja jatkaa treenausta lähes arktisissa, mutta onneksi päivisin auringon jo lämmittämissä lupaavasti kevättä ja kesää enteillen.  

Kilpailukausi lähestyy kovaa kyytiä. Fysiikkatreenauksen määrällinen huippukohta on pian käsillä. Nyt viimeistään on hyvä muistaa hyvä ja säännöllinen lihashuolto: esim. venyttelyä, hierontaa, uintia. Hyvämuistaa edelleen se, että kovien treenien ohella palauttamista edistämään ja suorituskykkyä esiintuomaan tarvitaan myös paljon rauhallisella teholla tehtävää liikuntaa! 





tiistai 12. helmikuuta 2013

BRIKO-CUP päätökseen


Harjoituskaudelle ajoitettu Briko-Cup pienen kilpailutuntuman säilyttämiseksi on saatu päätökseen tämän vuoden osalta. Protesteja on kilpailun aikana esitetty, mutta tuomarit ovat olleet tiukkoina, lahjomisyrityksistä huolimatta :) Loppujen lopuksi vaikka kilpailu oli pitkään tasaista vääntöä, loppumetreillä erot venähtivät kuitenkin melko selkeiksi.

Briko-Cupin osakilpailut olivat
1. Leokki
2. Likopohjan lenkki (n. 8km)
3. Hiihto
4. Ketteryys
5. Lihaskunto


BrikoCup- pisteet (kymmenen parasta)















Leokki Likopoh LK Hiihto Cooper Ketter YHT
1 Jani Koskiranta  22 22 18 20 20 20 122
2 Jani Salonen  25 25 7 12 22 14 105
3 Samuel Kesti  17 17 20 17 17 12 100
4 Niko Heikkala  20 18 25 0 10 15 88
5 Savo Matias
0 16 18 25 25 84
6 Korhonen Marko 0 16 15 14 14 18 77
7 Silenius Samuli 0 20 22 0 13 22 77
8 Tommi Metsola  16 14 0 22 16 0 68
9 Mika Hiitelä  18 15 9 0 8 16 66
10 Markus Liukko  15 13 14 0 9 0 51

















Onnittelut tässä kilpailussa pärjänneille!


Kuva Morvan hiihtolenkiltä 11.2.2013




























































































maanantai 11. helmikuuta 2013

HIIHTOKILPAILUT 2013


Briko-cupin hiihtokisat käytiin kirpsakassa pakkaskelissä 22.1.2013. Kisapaikalle Myllymäkeen saapui 11 reipasta urheilijaa. Alkulämppäriksi tutustumiskierros rataan (2,3km) ja sitten vain matkaan 30sek välein. Kisamatkana kolme kierrosta eli yhteensä 6,9km ja  hiihtotyyli vapaa. Tässä hieman tyylinäytteitä kisasta:





 koville otti...
 siis...tosi koville!




Ja tässä meidän hiihtäjät.....paitsi naiskauneus puuttuu....
 Ilmeet kertovat tunnelmista....
 Ja tässä myös ihana Iinakin mukana!


Kaikille isot hurraahuudot hienoista suorituksista!!! Tässä vielä kolmen kärki:

KULTAA......Kalle Häkkinen  aika:  21.10
HOPEAA......Tommi Metsola  aika: 22.47
PRONSSIA...Jani Koskiranta  aika: 23.05

torstai 7. helmikuuta 2013

Kolmen päivän treenireissu Enontekiön Hettaan


Torstai 6.12 herätyskello soi klo 7.30 ja päivän lähti käyntiin aamupalalla ja sen jälkeen kannoin viimeiset laukut ja ajokamppeet autoon ja klo 9.40 lähdettiin isän kanssa ajamaan Enontekiötä kohti kävimme Karungissa hakemassa 80 litraa kelkkabensaa. Muoniossa kävimme syömässä lounaan thaimaalaisessa ravintolassa, jossa ruoka oli tosi hyvää Enontekiön snowcrossiradalla olimme klo 14.00. Varikolla laiton ajokamat päälle ja isä tankkasi ja tarkasti kelkan, että kaikki oli kunnossa sen jälkeen lähdin ajamaan ja ajo oli lähinnä uuteen kelkkaan tutustumista, koska Lynx rs 600 nestejäähdytteisessä tehdaskilpurissa tehoa on tuplasti enemmän verrattuna vanhaan 550 puhallinjäähdytteiseen Lynx raveen.  molemissa kelkoissa on samanlainen runko mutta rs 600:ssa on tehtaalla vahvistettu runko. Kelkka oli paljon pirteämpi kuin vanha kelkka koska tehoa oli enemmän mutta yllättävän helppo ajaa ja sitä lähti ajamaan heti kunnon sykkeellä ja 4 kiekalla lähti patikossa jakeleen ja siitä sitten sarvien yli mutta ei käyny kuikaan ja ei muuta kuin kelkka pystyyn ja jatkamaan. Toisessa ajo setissä ajo alkoi menemään ihan hyvin ja tunti kertyi ajoa ekana päivänä. Oli mahtavaa päästä taas kelkan sarviin. Ajaminen onnistuu hyvin iltamyöhään saakka koska Enontekiön snowcrossrata on valaistu.  Illalla ennen ruokaa kävin heittämässä tunnin kestävän verryttely lenkin ruuan jälkeen kävin saunassa ja uni tuli aika helposti. 


Perjantai 7.12 oli mukava herätä kun ei ollu mihinkään kiire yöllä oli ollu 27.4 astetta pakkasta. 11 aikaan lähdettiin radalle ja pakkasta oli 18 astetta rata oli makeassa kunnossa ja kymmenen lämmittely kierroksen jälkeen pysty alkaan tuplaamaan patteja hyppimään pöytiä yli. Kun kelkkaan alkoi pikkuhiljaan tottumaan ja alko oppimaan sen käsittelyä koska 600 nestejäähdytteistä rs:ssää joutuu viemään eri tavalla kuin 550 puhallinjäähdytteistä ravea. Kello 13.00 radalle tuli myös Oulun seurasta kuskeja ajamaan. Oli mukava ajaa kun radalla oli useampi kelkka ja otimme yhteislähtöjä aina lähtö ja kierros. Ajoa kertyi 1h 45 min. Illalla kävin noin kymmenen kilsan hiihtolenkin ennen ruokaa tuli tehtyä tälle viikolle vk treeni kun kävi hiihtämässä noin 3.5km pitkän mäen ylös ja palautus tuli laskiessa mäkeä alas. Oli mukavaa käydä hiihtämässä sitten venyttelyt ja saunaan ja ruoka olikin jo odottamassa ja maistui hyvälle kun oli ulkona koko päivän.

Lauantai 8.12 tänä aamuna olis voinu nukkua pitempään mutta nousin kuitenkin reippaana syömään aamupalaa. Siivosimme mökin ja pakkasimme auton sitten menimme snowcrossradalle. Kävin kävelemässä perinteisesti radan läpi ja sen jälkeen lähdin ajamaan puolentunnin treenierän . Tänään radalla oli oulun seuralaisten lisäksi myös  kuskeja Rovaniemeltä. Toisena treeninä tälle päivälle otimme starttiharjoituksia ja yks kierros ja viimeisenä starttiharjoitus ja 20 minuutin kisaerä ajo kulki hyvin ja mentiin aikalailla kisa sykkeellä koska kelkkoja oli 8 kappaletta radalla tunnelma oli samanlainen kuin oikeassa kilpailu erässä ruutulipun jälkeen käsistä löytyi rakkoja. Tuliko ne sitten hiihtämisestä vai snowcrossista? Treenikisassa tulin Oulun Matti Määtän jälkeen toiseksi. Sen jälkeen pakkasimme kelkan kärryyn ja söin pasta lounaan ja lähdimme ajamaan kotia päin. Päivien yhteis-saldo vähän reilu 4 tuntia ajoa ja noin 135 ratakierrosta. 

-Samuel Kesti-

torstai 24. tammikuuta 2013

Keskiviikon kuntopiiri


                               

Nyt on kyllä pakko julkaista kuvakollaasi viime viikon keskiviikon kuntopiiristä. Sen verran tasokkaan näköistä touhua! Liikkeiden puhtaudessa on tapahtunut huomattavaa kehitystä. Tasapaino- elementin yhdistäminen lihaskuntoliikkeisiin vaatii kyllä vielä harjoittamista. Mutta hyvin menee! :)

                                         
                                
   


                            











tiistai 8. tammikuuta 2013

Yhteistreenien perusrunko muuttuu

Siirrymme crossarien eli pääjoukkomme kanssa peruskestävyys 2 -kaudelle, jonka myötä muokkaamme hieman perusharjoittelurunkoa. Yhteistreeneihin lisätään toinen vk-harjoitus. Näin ollen kaikki muu lenkkeily, jota viikolla tehdään, on tehtävä ehdottomasti pk-vauhtisena!
Tämä ohjelma pyörii tammi ja helmikuun.

Joka kolmas viikko menee tällä sapluunalla (eli viikot 2,5, 8)
Ma  klo 16.00 Pitkä Pk-lenkki 2.00
Ti klo 8.00 Kuntopiiri (kestovoima) Yht 1.30 verryttelyineen
Ke klo 8.00 Vk-harjoitus (intervalli tai tv) Yht 1.30 verryttelyineen
To klo 8.00 Perusvoimaharjoitus kuntosalilla Yht 1.30 verryttelyineen

Ja kaksi viikkoa siinä välissä aina näin (vkot 3,4,6,7)
Ma  klo 16.00 Pitkä Pk-lenkki 2.00
Ti klo 8.00 Vk-harj (tv eli tasavauhtinen) Yht 1.30 verryttelyineen
Ke klo 8.00 Kuntopiiri (kestovoima) Yht 1.30 verryttelyineen
To klo 8.00 Vk-harj (intervalli) Yht 1.30 verryttelyineen