perjantai 14. syyskuuta 2012

Vanhempainilta 13.9.2012

  Unelman ja tavoitteen erottaa suunnitelma.
— Stuart Schroeder

Syksyn ensimmäinen vanhempainilta saatiin läpivietyä eilen karkeasti arvioituna noin kolmikymmenenpäisen kuulijakunnan turvin. Enemmänkin olisi auditorioomme mahtunut, mutta aikataulujen yhteensovittaminen kaikkien osallistujien kanssa on aina 'mission impossible'. 

Vanhempainillan teemana oli antaa infoa tulevan lukukauden toiminnasta sekä valoittaa myös tilanne jo kuluneen syksyn osalta. Seppo kertoili faktoja urheiluvalmennuksen toiminnasta, toimintaedellytyksistä, lajeista, urheilijoista, onnistumisista ja haasteistakin.

Jääkiekkoilijoiden valmentaja Jussi kertoili myös muutamilla sanoilla jääkiekkoilijoiden toiminnasta, harjoitusten sisällöistä pääpiirteittäin, kuljetuksista treeneihin. Keskustelimme myös kuljetusten aikatauluongelmista. Tällaisia keskusteluja olisi toivottavaa käydä enemmänkin. Ei ole olemassa niin pientä ongelmaa etteikö kannattaisi ottaa yhteyttä ja yrittää yhdessä ratkaista se!

Lauran puheenvuoro oli omakohtainen näkökulma urheilijan elämään tavoitteineen, haasteineen, iloineen ja suruineen. Mitä urheilijan elämä on, täytyykö jostain luopua? Miten asioita laitetaan tärkeysjärjestykseen?  Urheilijan elämä on tavoitteellista toimintaa ja vaatii suunnittelua. Näin  mistään itselle tärkeästä asiasta ei välttämättä tarvitse luopua. Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen tasapaino on Lauran mielestä yksi huippu-urheilijaksi kehittymisen perusedellytyksiä. Näin lyhykäisyydessään Lauran puheesta omiksi sanoiksi poimittuna. Laura voipi kommentoida, menikö pahasti pieleen muistini varaiset ajatukset.

Mira ja Nina esittelivät lopuksi fysiikkavalmennuksen toimintaa. Tilannekatsauksessa kuluneen syksyn osalta listattiin plussat ja miinukset. Paljon hyvää, mutta vielä kehitettävääkin. Lähetämme sähköpostitse ensi viikolla vanhempainillan materiaalin.

Kiitos osallistuneille!

 Tee suunnitelmasi niin mielikuvituksellisiksi kuin pystyt, koska 25 vuoden päästä ihmettelet, miten keskinkertaisilta ne jälkikäteen näyttävät. Silloin ihmettelet, mikset tehnyt sata kertaa suurempia suunnitelmia.— Henry Curtis

Pohditavaksi: Miksi teemme kuntotestejä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti